Tuki- ja
liikuntaelinsairauksien hoito steroidi- eli
kortisoni-injektioilla Fysiatrian erikoislääkäri
Markku Tunninen, päivitetty 3.4.2004
Mitä
on kortisoni?
Kortisoni on
eräänlaista steroidia, jota ihmisen oma keho tuottaa
luonnollisesti lisämunuaisen kuorikerroksessa. Kortisonia
vapautuu lisämunuaisen kuorikerroksesta kun ihmisen keho
joutuu jonkinlaiseen stressitilanteeseen (fyysinen tai
psyykkinen stressi kuten erilaiset fyysiset suoritukset tai
esim. unihäiriö). Kehon oma kortisoni vapautuu lisämunuaisen
kuorikerroksesta verenkiertoon, jota kautta sen vaikutus
elimistöön sen jokaisella stressin aiheuttamalla
lisäerittymiskerralla on suhteellisen lyhytaikaista.
Injektioina
annettavat kortisonit on synteettisesti valmistettuja (niitä
on monia kauppanimiä esim. Celestone,Solomet ja Depo-Medrol),
mutta ne on tehty lähes samankaltaisiksi kuin kehon oma
kortisoni. Merkittävimmät kaksi eroa kehon
oman kortisonin ja injektioina annettavan kortisonin
välillä on ensimmäiseksi se, että keinotekoista kortisonia ei
injisoida suoraan verenkiertoon (muutoin kuin hengeä
uhkaavissa hätätilanteissa) vaan hoidettavien alueiden kuten
jänteiden vierusalueille sekä nivelten sisään. Toisena erona
on se, että synteettinen kortisoni on suunniteltu toimimaan
kehon omaa kortisonia tehokkaammin ja vaikuttamaan kehon omaa
kortisonia kauemmin ( kiteiseen muotoon valmistetun
synteettisen kortisonin vaikutusaika injisointipaikassa on
päiväkausia kehon oman kortisonierityshuippujen vaikuttaessa
verenkierron kautta minuutteja ).
Kuinka
kortisoni-injektio auttaa?
Kortisoni on hyvin
voimakas tulehdusta vähentävä lääke. Kun hoidettavasta
kohteesta (jänteet, limapussit ja nivelet) tulehdus vähenee
vähenee turvotus ja kipukin. Kun synteettisesti valmistettu
kortikosteroidi injisoidaan saadaan paikallisesti
pitkäkestoinen voimakas tulehdusta vähentävä vaikutus kun taas
mahdolliset systeemiset eli yleiset vaikutukset
minimoidaan.
Tuleeko
kortisoni-injektioista myöhemmin lisäkipuja tai
sivuvaikutuksia?
Kortikosteroidi-injektio annetaan yleensä
samanaikaisesti puudutusaineen ( yleensä lidocain tai
bubivacain ) kanssa coctail-injektiona, jossa puudutus vie
pistoskivun ja usein osan hoidettavan kohteen
tulehduskivustakin pois muutamaksi tunniksi. Puudutuksen
häviämisen jälkeen "näppituntumalla arvioituna" noin 30 % voi
saada noin 2-4 päivään kestävän aikaisempaa voimakkaammankin
kivun vaikka injisointi olisikin tehty teknisesti oikein
johtuen siitä, että injisoitu synteettinen kortisoni on
rakennettu kiteiseksi ( kiteistä aine vapautuu hitaasti ja
tasaisesti päivien kuluessa ), jolloin nämä lääkkeen kiteet
ärsyttävävt osalla potilaista kudksiin ohimeneveän
tulehduskipureaktion. Kun kide-kipu tulee hoidetaan sitä
tarvittaessa kipulääkkeillä ja kylmäpakkauksilla - sitä voi
jossain määrin ennaltaehkäistä ottamalla jo injektiopäivän
aikana tulehduskipulääkitystä.
Kortikosteroidi-injektioita ei saa koskaan antaa
jänteen sisään, joka altistaisi jännerepeämälle. Steroidia saa
injisoida ainoastaan jänteiden vieruskudoksiin tai niiden
päälle. Lisäksi injisointeja ei saisi antaa liian pinnallisiin
kohteisiin, joka aiheuttaa usein ihonalaisen normaalin
rasvakudoksen atrofioitumisen ja ihon pigementin häviämistä
eli iholla voi näkyä kuoppa tai vaaleita laikkuja. Jos
hoidettavat alueet sijaitsevat pinnallisesti kuten
tenniskyynärpää, DeQuervainin tenosynoviitti tai
akillesjänteen tendiniitti pitää kortisoni-injektiot antaa
riittävän syvälle ihonalaisen rasvakudoksen ja jänteiden
alle.
Diabeetikoille
kortikosteroidi-injektioita annettaessa täytyy sanoa, että
heidän verensokeritasot saattavat nousta viikon parin ajaksi,
jotta he tietävät seurata kotikokein
sokeriarvojaan.
Koska
synteettisetkin kortisonivalmisteet on onnistuttu tekemään
lähes täysin ihmisen kehon omaa kortisonia muistuttavaksi ei
niistä pitäisi tulla todellisisa allergisia reaktioita.
Kortisoni-injisointeihin liitettävistä puudutusaineista voi
harvoin tulla allergisia reaktioita.
Usein kysytty kysymys:
Tuleeko kortisoni-injektiosta sivuvaikutuksena
osteoporoosia? Kortikosteroidi-injektio on hyvin tehokas
lääke ja sen sivuvaikutukset oikein käytettynä
minimaaliset. Osteoporoosia ei voi tulla
yksittäisestä tai edes esim vuoden aikana annetusta muutamasta
injektiostakaan. Keinotekoista kortikosteroidia pitäisi
käyttää päivittäisellä suun kautta annettuna tai viikon
parin välein toistettuina injektioina 2-5 vuoden ajan, jotta
osteoporoosia tulisi. Niille potilaille joille jatkuva
kortikosteroidilääkitys on elinehto on viime vuosina kehitetty
osteoporoosin hoitoon tarkoitettuja, luun tiheyttä ja
rakenneominaisuuksia parantavia lääkkeitä.
Onko itse
kortisoni-injektion anto kivuliasta?
Kokeneissa käsissä
useinmiten tutkittavan kohteen liikuttelu tai käsin painelu
tuottaa huomattavasti enemmän kipua kuin itse injisointi.
Useinmiten injisointi annetaan hyvin ohuella neulalla, jonka
pistosta ei merkittävää kipua tule. Joskus voidaan joutua
käyttämään hiukan paksumpia ja pidempiä neuloja erityisesti
jos lääkäri joutuu aspiroimaan eli imemään ruiskulla pois
esim. syvemmällä olevasta hoitokohteesta ensin jotain
sitkeämpää nestettä ennen varsinaisen kortisonilääkkeen
antoa.
Kuinka
usein kortisoni-injektioita voidaan antaa?
Oikeastaan mitään
selvää peräkkäisten yhden hoitokohteen injisointikertojen
ylärajaa ei ole voitu asettaa mutta käytännöksi on
kuitenkin muodostunut se, että kortisoni-injektioita annetaan
hoitovasteesta riippuen 1-3 kertaa 2-4 viikon välein. Jos
ensimmäisestä oikeaoppisesti annetusta injektiosta ei ole
mitään oleellista hyötyä ei hoitoa kannata jatkaa. Jos
ensimmäisestä injektiosta on tullut oleellinen hyöty eli esim.
n. 40-70 % oireilusta on poissa kannattaa hoitoa
jatkaa.
Alla
muutamia tavallisimpia tuki- ja liikuntaelinsairauksia, joiden
hoitoon kortisoni-injektioita voidaan
käyttää
Olan tendinoosi tai bursiitti - Tenniskyynärpää -
Rannekanavasyndrooma - Liipaisinsormi - Selän tai
kylkiluiden pikkunivelet - Selän hermojuurten kanavat -
SI-nivel - Lonkkien trochantereiden eli isosarvennoisten
tendinoosit tai bursiitit - Kaikki nivelet - Akillesjänteiden
tendinoosit -
Metatarsalgiakivut