Fysiatria.net haku

Lannerangan kuvantamistutkimukset, Fysiatrian erikoislääkäri Markku Tunninen, päivitetty 10.2.2008  

Yksittäisissä akuuteissa voimakkaissakaan muutaman päivän kestäneissä alaselkäkivussa ilman säteilyoireita alaraajoihin ei ole tarpeellista tehdä mitään kiireellisiä lannerangan kuvantamistutkimuksia.  Pitkittyvän tai useasti uusioutuvan, ja toimintakykyä tai nukkumista haittaavan alaselkäkivun selvittämisessä kuvantamistutkimukset eivät ole aiheellisia ainoastaan leikkaushoitoa tai vakavaa sairautta epäiltäessä, vaan kuvantamistutkimuksista erityisesti magneettikuvauksella on suurta merkitystä myös pitkittyvän alaraajohin säteilemättömän kivun etiologian, hoito- ja kuntoutustarpeiden / mahdollisuuksien selvittämisessä sekä työkyvyn arvioinnissa.

Lannerangan röntgenkuvat

Lannerangan röntgenkuvausta on viime vuosiin saakka pidetty alaselkäkivun syitten selvittelyssä ensimmäisenä perustutkimuksena, joka tehtäisiin ennen erityistutkimuksia.  Röntgenkuvauksessa näkyvät kuitenkin ainoastaan luut ja niiltäkin osin esim lannerangan sivukuvassa nikamien kaikki luiset rakenteet summautuvat päällekkäin vähentäen kuvauksen informatiivisuutta. 

Pari vuotta sitten tuli voimaan laki, jonka mukaan tulee kaikkien kliinisten erikoisalojen radiologisia tutkimuksia määräävän lääkärin suorittaa viiden vuoden välein 0.2 opintoviikon sädeturvakoulutus, jossa opetetaan että lääkärien pitää luopua kaikista diagnostiikan ja hoidon kannalta merkityksettömistä, tai vähäistä merkitystä omaavista radiologista säteilyä tuottavista kuvauksista. 

Lannerangan röntgenkuvaus onn kuitenkin aina aiheellinen ensisijaistutkimuksena jos epäillään vammassa tullutta nikaman murtumaa, synnyistä lanneselän luisen kehityksen anomaliaa tai halutaan arvioida seisten otetuissa kuvissa selän skolioositasapainoa.  Edelleen jos on selvä epäily nikaman reilummasta liukumisesta esim L 5 nikaman spondylolisteettisesta tai esim muun nikaman degeneratiivisesta siirtymästä on seisten tehty lannerangan röntgenkuvaus, tarvittaessa taivutuskuvin aiheellinen, jos taloudellisten resurssien puutteesta ei pystytä järjestämään heti magneettikuvausta. 

Lannerangan röntgenkuvaus on kuitenkin useinmiten jo tehty, kun potilas tulee fysiatrin vastaanotolle.  Silloin tietysti niistäkin saatava informaatio tulee hyödyntää tarkasti.  Röntgenkuvista voi saada viitteitä muistakin sairauksista kuten selkärankareuman, sacroileiitin tai osteoporoosin mahdollisuudesta mutta jos sellainen diagnostiikka tehdään ensimmäisenä röntgenkuvauksessa on reumaattinen tai osteoporoottinen sairaus edennyt jo pitkälle - alkuvaiheen tai lievän kroonisen selkärankareuman kohdalla röntgenkuvaus on useinmiten normaali.  Lannerangan röntgenkuvauksen yksi tärkeimpiä anteja fysiatrian erikoislääkärille on sen antama informaatio lannerangan ja lantion asennoista, ryhdistä, joissa erityisesti huomiota kiinnitetään lannelordoosiin ja mahdollisen konveksiteettin, skolioosin määrään ja niistä seuraaviin alaselän, lantion tai alaraajojen kuormitushäiriöihin.  Merkitystä on myös lannerangan  röntgenuvissa näkyvillä nikamavälien kulumamuutoksislla semminkin jos ne ovat voimakkaita, mutta jos degeneratiivisia muutoksia on monenlaisia ja eri nikamaväleissä ei röntgenkuvista voi aina potilaan kliinisen tutkimuksenkaan jälkeen kovinkaan luotettavasti arvioida mikä tai mitkä niistä tarkalleen ovat tva:n ajankohtaisen oireilun taustalla.

Myelografia

Myelografia eli selkäydinkanavan /-pussin varjoainekuvaus on jäänyt pääosin historiaan käytännössä n. 15 vuotta sitten CT- ja magneettikuvauslaitteiden kehitystyön myötä.  Menetelmä on invasiivinen ja komplikaatiot ovat mahdollisia (punktiopäänsärky tavallisin).  Erikoistilanne, jossa myeolografiasta voisi nykyään joskus harvoin olla hyötyä on reilut iskiastyyppiset oireilut tai infernaaliset selkäkivut  ilman muita merkittäviä magneettikuvauslöydöksiä kuin jonkinasteinen nikama siirtymä - silloin myelografia seisten ja taivuttaen eteen ja taakse voisi olla tutkimus, jolla saadaan kuormitustilanteessa kuva selkäydinkanavan väljyydestä.

Tietokonetomografiatutkimus

CT-tutkimuksessa saadun radiologisen säteilyn määrä on erittäin suuri verrattuna tavalliseen röntgentutkimukseen.  Kuitenkin myös CT-tutkimuslaitteiden kehittymisen myötä on niistä saatava säderasitus viimem vuosina huomattavasti pienentynyt samalla kun CT tutkikmuksen teko on nopeutunut.  CT-tutkimushan on ensisijainen viipalekuvauksen menetelmä skannattaessa isoja alueita.  Esim trauma- tai syöpädiagnostiikassa esim koko vartalo CT on erittäin paljon nopeampi tutkimus kuin magneettikuvaus.  CT tutkimuksen vahvuus magneettikuvauksen nähden on paitsi sen nopeus myös sen antama ylivoimainen  informaatio luisista kehon osista ja CT kuvauksella voidaan tehdä nykyisin myös kolm iulotteisia rekonstruktioita - kaikessa muussa magneettikuvaus onkin parempi.  Vöälilevytyrien diagnostiikassa CT tutkimus on paljon magneettikuvausta huonompi, epätarkempi tutkimus.  Niinikään spinaalikanavan ja juurikanavien ahtaumien osoittamisessa on CT tutkimus magneettikuvausta paljon huonompi sikäli että pehmoisten kudopsten aiheuttamnat spinaalistenoottiset tilat on CT kuvauksessa vaikeampi erottaa kuin magneettikuvauksessa.

Magneettitutkimus

Magneettitutkimus on ylivoimaisesti paras lanneselän kuvantamismenetelmä.

Magneettitutkimuksella voidaan todeta välilevytyrät, niiden koot ja niistä aiheutuvat mahdolliset hermojuurten eri asteiset ärsytys- ja puristustilat kuten myös mm discusprolapseista tai rustoisista, luisista prominensseista syntyvät selkäydinkanavan ja hermojuurikanavien ahtaumat.  Magneettitutkimuksella voidaan todeta selkäytimen kasvaimet varhaisvaiheessaan, hohkaluuta vaurioittavat kasvaimet ja etäpesäkkeet.  Magneettitutkimuskuvaus laskimonsisäisen varjoaineen kera on leikkauksen jälkeisten residiivien välilevytyrien ja leikkauksen johdosta syntyneiden arpikudosten erotusdiagnostiikassa merkittävä erikoistutkimus.  Ortopedia tai neurokirurgia kiinnostaa selkäpotilaan kohdalla lähinnä edellä mainitut mahdollisesti operatiivista hoitotarvetta vaativat spinaalistenoottiset tilat.  Niiden  lisäksi fysiatria kiinnostavat selkäpotilaan diagnostiikassa magneettikuvauksessa myös mm esim lanneselän skolioottisen ja/tai hyperlordoottisen ryhtihäiriön aiheuttamien kuormitusten merkitysten arviointi.  Vaikka lannerangan magneettikuvaus voidaan nykytekniikalla tehdäkin ainoastaan makuulla nähdään silloinkin onko esim skolioosin sisäkaarroksen kuomritus sen puoleisiin nikamavälien discuksiin ja facettiniveliin ollut merkittäävä ja ko alueitten degeneroitumista lisäävä.  Skolioosin sisäkaarros kuormittaa hyvin usein lanneselän alaosan L4-5-S1 nikamamvälien discuksia ja facettiniveliä sisäkaarooksen puolelta, jolloin voidaan näöhdä esim  että discus ja facettinivel ovat sillä puolella nikamavälejlä kuluneemmat ja/tai turvoksissa.  Silloin hoito- ja kuntotustoimenpiteet pyritään suuntaamaan paitsi akuutteja merkittäviä turvotuksia vähentävään suuntaan (esim reilummin turvonneen facettinivelen tulehdusta vähentävä lääke- tai injektiohoito) myös ko ryhtihäiriön kuormitusta vähentävään suuntaan - esim lihastasapainoa muuttava harjoitusterapia tai korotuspohjallinen vastakkaiseen alaraajaan / jalkaan.  Paikallisen lanneselkäkivun etiologia löytyy magneettikuvauksissa usein myös facettinivelen turvottavasta degeneraatiosta ilman mainittavia ryhtihäiriöitäkin.

 Tue Fysiatria.net sivuston kehitystyötä esim 1 € lahjoituksella